Innostuin viime vuonna tekemään Helmet-elokuvahaasteen samaan tapaan kuin lukuhaasteen eli sovittelemalla katsomani leffat sopiviin haastekohtiin. Osaan ei siis tullut mitään, kun taas loppuvaiheessa jotkut kohdat saivat kaksi merkintää. Koska en edennyt lista edellä, jäi (yllätyksekseni!) esimerkiksi kohta 35. Ranskan uuden aallon elokuva täyttämättä, vaikka siihen olisi ollut kyllä omassa dvd-valikoimassani ihan tarpeeksi katsottavaa, kuten Truffaut’a, samoin kuin kohta 46. 1980-luvulla tehty komedia, johon olisi voinut hyvin tulla Woody Allenin tuotantoa. No, myöhemmin sitten.
Kaikkiaan katsoin 42 elokuvaa (ml. pari dokkaria) sekä sikermän lyhytelokuvia, joista listaan merkitsin kaksi. Katsoin elokuvia teatterissa, dvd:ltä, televisiosta, netissä, elokuvatapahtumissa, isolta kankaalta ja pieniltä näytöiltä. Vanhin oli vuodelta 1939 (Marcel Carnén Le Jour se lève), uusimmat tasan 80 vuotta myöhemmin eli 2019. Eniten katsoin yhteistuotantoja (8), minkä jälkeen tulivat Yhdysvallat, Ranska ja Japani kukin 7:llä elokuvalla. Kreikkalaisia ja suomalaisia katsoin kumpaisiakin 3, tanskalaisia 2 ja puolalaisia, eteläkorealaisia, kiinalaisia, saksalaisia, meksikolaisia ja espanjalaisia kutakin yhden.
Joukkoon mahtui monta erinomaista elokuvaa, joitakin keskinkertaisia ja muutama huono. Osan olin nähnyt yhden tai useamman kerran aiemmin, suurimman osan ensimmäistä kertaa.
Tässä katsotut elokuvat haastekohtiin sijoiteltuina, olkaapa hyvät:
1. Elokuva pohjaa klassikkoromaaniin – Claude Berri: Manon des sources. Suomeksi Rakkauden lähde; perustuu Marcel Pagnolin kaksiosaiseen romaaniin L’Eau des collines, menköön klassikosta! Ihan mielenkiintoinen elokuva, vaikkei mikään mestariteos. Mutta silti… ne maisemat, se musiikki… ja onhan se tarina oikeastaan aika kaunis kaikessa surullisuudessaan. Elokuvan edellisen osan, Jean de Florette eli suomeksi Katkeruuden lähde katsoin edellisenä vuotena.
2. Elokuvassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä – Theó Angelópoulos: Le pas suspendu de la cigogne. Elokuvassa etsitään kadonnutta poliitikkoa ja aviopuolisoa. Hienovireinen ja ajatuksia herättävä elokuva.
3. Sellainen elokuva, jollaista et yleensä katso – Nils Tavernier: L’Incroyable Histoire du facteur Cheval. Nk. biopicit eli elämäkertaelokuvat ovat nykyisiä rahavirtojen kalasteluelokuvia, niin tämä posteljooni Chevalistakin kertova elokuva. Hyvä aihe, keskinkertainen toteutus. Mutta se Ankgor Watista inspiraation saanut monumentti on komea. (Tähän kohtaan menee myös Oliver Stonen Money Never Sleeps, jonka olin unohtanut… Huono jatko-osa Wall Streetille. Ei Oliver Stonekaan aina onnistu…)
4. Ohjaajan ainoa elokuva
5. Elokuva on ollut Jussi-ehdokkaana – Markku Pölönen: Onnen maa. Pölösen esikoisohjaus, johon ihastuin täysin! Tämä on elokuvaa, todella mainio, jopa avantgardistinen toteutus ja hienot näyttelijätyöt!
6. Dokumenttielokuva – Laurent Bouzereau: Roman Polanski – A Film Memoir. Haastatteludokkari, joka toteutettiin sen jälkeen, kun amerikkalaiset olivat taas yrittäneet saada Polanskin telkien taakse mutta joutuneet nuolemaan näppejään. Polanskia itseäänkin kannattaisi kuunnella, ei vain mediaa.
7. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat paikkaan, jossa olet käynyt – Stanley Kubrick: Full Metal Jacket; Roman Polanski: J’Accuse. Kubrickin elokuva sijoittuu Vietnamiin, Polanskin Ranskaan. Molemmissa olen käynyt ja matkustanut.
8. Elokuva, jonka katsominen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen – Kenji Mizoguchi: Ugetsu – kalpean kuun tarinoita; Roman Polanski: Pianisti. Yksi parhaista kohdista koko haasteessa, yleissivistystä viihteen sijaan. Tähän oli helppo sijoittaa Mizoguchi ja Polanski ja kaksi komeaa, mieleenpainuvaa elokuvaa.
9. Yli 50-vuotiaan suosittelema elokuva – Roman Polanski: The Ghost Writer. Hey, what did you expect? Vakavasti ottaen, The Ghost Writer menisi kyllä edelliseenkin kohtaan. Ehdottomasti yksi mielenkiintoisimpia poliittisia trillereitä viime aikoina. Samaan sarjaan menee Polanskin uusin, J’Accuse.
10. Rodullistetun ohjaajan elokuva – Ali Abbasi: Gräns. Rodullistettu-termiä en mielellään käyttäisi, mutta hyvä on, tiedämme kaikki, millaisia lisämääreitä nykyään annetaan ihmisille, joiden sukunimi viittaa arabitaustaan. Ja toisaalta miten Ali Abbasi tällä elokuvallaan näyttää, kuinka väärässä nämä lisämääreet ovat. Ruotsiin sijoittuva omalaatuinen kertomus, joka panee miettimään ihmisyyttä ja sen ilmenemismuotoja. Itse asiassa lukisin kertomuksen mieluummin novellina, johon se pohjautuu. Leffaa tuskin katson toista kertaa, mutta jätti se silti muistijäljen mieleen.
11. Elokuva käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa – Shōhei Imamura: La femme insecte. Luojan kiitos Shōhei Imamura teki elokuvansa ennen nykyistä uusmoralismin aikakautta… Itse asiassa elokuva on hyvin feministinen, tosin en tiedä miten neofeministit sen näkisivät. Imamura on naisen puolella, mutta sukeltaa ihmismielen likaiseen ja eläimelliseen puoleen näyttäen sen suoraan ja häpeilemättä. Oppiiko ihminen virheistään vai toistaako hän samaa aina, aina, aina… se on tämän elokuvan pääkysymys.
12. Elokuva liittyy Tanskaan – Gustav Möller: The Guilty. Liki teatterimaisen rajattu elokuva, jossa katsoja-kuulija tekee omat johtopäätöksensä. Mielenkiintoinen ja mieleenpainuva. Uutta tanskalaista.
13. Kotimainen lasten- tai nuortenelokuva
14. Elokuvan käsikirjoittajan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi – Marcel Carné: Varjojen yö. Käsikirjoittaja Jacques Prévert, p kuten la plume. Mutta miten hieno onkaan elokuva, jonka on kirjoittanut Prévert, ohjannut Carné ja jonka pääroolissa ovat Jean Gabin ja Arletty. Aikana, jolloin runous ja kaunis elokuvaus yhdistyivät ja elokuvalla oli sanottavaakin…
15. Elokuvassa käsitellään jotain tabua – Hal Ashby: Tervetuloa, Mr Chance! Tabu tulee esiin elokuvan loppuvaiheessa. Suosittelen katsomaan, ovat ne osanneet ennen Amerikassakin mielenkiintoisia ja ei-kaupallisia elokuvia tehdä. Näitä lisää, kiitos!
16. Elokuvassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla – Theo Angelopoulos: Usvainen maisema. Onko tämä maailma todellinen vai epätodellinen? varjoa vai valoa? onko olemassa isää, jota etsiä, maata, josta puhutaan?
Landscape in the Mist from monoursblanc on Vimeo.
17. Elokuvassa on kaksoset – Joonas Berghäll: Miesten vuoro. Yksi miehistä puhuu kaksosistaan, joista toinen kuolee. Totta puhuen en pitänyt koko elokuvasta, en voi ymmärtää, miksi tämä on palkittu tai edes, miksi se on tehty. Eivät nämä mitään oikeita keskusteluja olleet, vaan ohjattuja yksinpuheluita tai pikemminkin vuodatuksia, joilla ei ollut saunan kanssa mitään tekemistä. Vain loppukohtaus, kuorolaulu, oli hieno. Valtava pettymys elokuvana.
18. Aasialaisen ohjaajan elokuva – Noh Dong-seok: Golden slumber. Elokuvana tämä ei ollut mitenkään erityisen hyvä, teemaltaan kylläkin. Se kertoo siitä, miten nykymaailmassa kuka tahansa satunnainen ihminen voidaan lavastaa terroristiksi ja miten se tapahtuu. Miten valtavan helposti se tapahtuu. (Elokuva on kuvallisesti niin epämielenkiintoinen ja hollywoodmainen, etten viitsi traileria tähän laittaa, se löytyy kuitenkin täältä.)
19. Et pidä elokuvan suomenkielisestä nimestä – Marcel Carné: Synnin jälkeen. Elokuvan ranskankielinen nimi on Thérèse Raquin; eihän suomenkielinen nimi ei varsinaisesti huono ole, kaukana vaan kaukana alkuperäisestä, tosin ymmärrettävistä lausunnallisista syistä. Vaan voisi ne elokuvien nimet edelleen kohdemaan kielelle kääntää eikä käyttää muka-internationaalia englantia!
20. Elokuva käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria – Werner Herzog: Aguirre – Jumalan viha. Sijoittuu 1560-luvun Peruun. Hyvä nähdä elokuvallisen yleissivistyksen vuoksi, mutta en minä tätä toista kertaa jaksaisi katsoa. Klaus Kinskin rooli oli joka tapauksessa mielenkiintoinen.
21. Tunnetun näyttelijän ohjaama elokuva – Woody Allen: A Rainy Day in New York. Woody Allenin uusin. Elokuvan satiirin kohteena on amerikkalainen nyky-yhteiskunta, sen sairas suhde mediaan, julkkiksiin, rahaan, seksiin ja elokuvamaailman kulisseissa tapahtuvaan molemminpuoliseen mies-naishyväksikäyttöön – ja mitä kävi? media ja elokuvamaailman kulissit iskivät heti takaisin, mikä vain todistaa sen, että Allen tietää mistä puhuu.
22. Mustavalkoinen elokuva – Pawel Pawlikovski: Cold war. Mustavalkoinen toteutus toimii hienosti Pawel Pawlikowskin elokuvassa, jonka katsoisi mieluusti toisenkin kerran. Etenkin kuvauksellisesti hieno.
23. Sokkona hyllystä valittu elokuva – Jimmy Leipold: Propaganda. The manufacture of consent. Dokumenttielokuva siitä, miten meidän mieliimme vaikutetaan mm. mainonnalla, uutisilla, tv:llä ja elokuvilla, ja miten pr (public relations) on vain uusi nimi propagandalle. Yhdysvaltoihin pr-propagandan toi tunnetun psykologin eli Freudin sukulaismies Edward Bernays. Tämä dokumenttielokuva pitäisi olla koulussa pakollisena katsottavana, jotta nuoretkin ymmärtäisivät, miten heihin (meihin kaikkiin) vaikutetaan.
24. Elokuvassa on koira – Matteo Garrone: Dogman. Koirasalonkia pitävä nyhverö mies joutuu isomman kiusaamaksi ja sitä kautta hankaluuksiin. Raaka ja silti hieno elokuva, joka tuo mieleen italialaisen neorealismin sijoitettuna nykymaailmaan.
25. Elokuvassa ollaan yksin – Michihito Fujii: The Journalist. Teemaltaan harvinaislaatuinen eli tositapahtumiin perustuva poliittinen trilleri Japanista. Elokuvana ei erityisen mieleenpainuva, aiheeltaan kyllä: se kertoo nimittäin siitä, miten mediaa ohjaillaan ylhäältä käsin eli korkeilta poliittisilta palleilta. Aiheen arkaluontoisuudesta puolestaan kertoo se, että yksikään japanilainen naisnäyttelijä ei uskaltautunut pääosan journalistiksi, joten roolin tekee (ei tosin kovin hyvin) korealainen näyttelijätär. Parhaiten mieleen jää kohtaus, joka kuvaa hallituksen palkkaamia nettitrolleja: niitä on todellakin kaikilla, ei vain venäläisillä, ja ne ovat kärppänä paikalla, kun tarvis on (tämänhän toki huomaa kotifoorumeilla esim. Fukushima- tai Nato-uutisoinnin kohdalla, ne tietynlaiset kommentoijat ovat paikalla sekunnissa). Niin, elokuvassa tosiaan ollaan myös yksin: vaimo jää yksin kun mies ryhtyy kaikessa hiljaisuudessa pilliinviheltäjäksi eli tietovuotajaksi.
26. Usean ohjaajan episodielokuva
27. Riippumattomana tuotantona tehty indie-elokuva – Shin’ichirō Ueda: One Cut of the Dead (Kamera o tomeru na!). Enpä muista nauraneeni aikoihin näin makeasti, vaikka zombiet eivät edustakaan lempilajiani! Pienen budjetin elokuva, todella mainio.
28. Jossain päin maailmaa kielletty elokuva – Costa-Gavras: Z – hän elää! Poliittinen trilleri, joka kiellettiin alunperin kotimaassaan Kreikassa.
29. Lyhytelokuva – Gabriel Razmadze: Le Mûrier Noir (Black mulberry; Shavi Tuta); Rocco Labbé: Portraits de maîtresses. Näistä kahdesta itse asiassa tuo ensimmäinen, makedonialaiselokuva jäi paremmin mieleen, vaikka toteutukseltaan ranskalainen oli tyylikkäämpi ja napakampi.
30. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva – Francis Ford Coppola: Kummisetä (The Godfather). Eiköhän Kummisedät suositushyllystä löydy? Coppolan Kummisedät kertovat hyvin suoraan ja koruttomasti Yhdysvalloista. Kolmososa ei yllä ykkösen ja kakkosen tasolle, mutta kertoo, mihin amerikkalainen poliittinen eliitti tähtää.
31. Mykkäelokuva – Michel Hazanavicius: The Artist. Paluu mustavalkoiseen ja mykkään ilmaisuun! Ja hyvin näyttää, että se toimii edelleen. Ei ehkä maailman filosofisin elokuva, mutta jätti silti positiivisen muistijäljen.
32. 1950-luvun Hollywood-elokuva
33. Supersankarielokuva
34. Yli kolme tuntia kestävä elokuva – Akira Kurosawa: Seitsemän samuraita. Eivätkä ne yli kolme tuntia tunnu edes pitkiltä…
35. Ranskan uuden aallon elokuva
36. Elokuvan julisteessa tai julkaisun kannessa on yli viisi henkilöä – Feng Xiaogang: Youth (Fānghuá). Kahdeksan henkilöä, itse asiassa. Teknisesti taitava elokuva, joka kuvaa nuorten ihmisten elämää kulttuurivallankumouksen aikana Kiinan armeijan leivissä.
37. Elokuva, joka on voittanut Oscar-palkinnon parhaasta elokuvasta – George Roy Hill: Puhallus. Jos viihteestä puhutaan, niin tällaista se saa mielellään olla! Hienot näyttelijäsuoritukset, hieno tarina, hieno musiikki. On kyllä Oscarinsa ansainnut, ehdottomasti.
38. Elokuva, jonka IMDb-arvosana on alle 5
39. Kriitikoiden kehuma kauhuelokuva – Stanley Kubrick: A Clockwork Orange. Tämän lähemmäs kauhuelokuvaa en tällä kertaa päässyt. Kauhua on sen tarkkanäköisyys tulevaisuuden suhteen. Kaikki se, mitä Kubrick kuvaa, on nyt todellisuutta: auktoriteettien katoaminen (koulussa ja kotona), silmitön väkivalta, seksin ylikorostuminen, aivottomat väkivaltarikolliset poliisiunivormussa… Ei ole mukavaa katseltavaa, ei, mutta miten komean elokuvan Kubrick siitä onkaan luonut. Beethovenin 9. sinfoniaa ei voi tämän elokuvan jälkeen enää kuunnella toisin. Mutta kyllä minä nautin myös tästä englannista.
40. Cannesin elokuvajuhlilla palkittu elokuva – Pedro Almodóvar: Kärsimys ja kunnia. Eihän tätä olisi voinut olla palkitsematta! Uskomattoman hieno elokuva, joka kertoo Almodóvarin oman elämäntarinan (ainakin osittain). Olen fani.
41. Elokuvassa tutkitaan yliluonnollisia ilmiöitä – Luís Buñuel: La vie criminelle d’Archibald de la Cruz (Ensayo de un crimen). Fani olen myös Buñuelin: tässä elokuvassa päähenkilö pystyy tappamaan pelkällä ajatuksen voimalla. Surrealismia parhaimmillaan.
42. Fantasiamaailmaan sijoittuva elokuva – Koji Fukada: A Girl Missing. Fantasiamaailmana mielen tuottamaa fantasiaa. Ei kovin hyvä elokuva, vaikka aihe, kateus ja sen seuraukset, onkin kiinnostava. Päänäyttelijän jos olisi voinut ainakin vaihtaa…
43. Vuonna 2019 julkaistu elokuva – Hirokazu Kore-eda: La vérité. Kore-edasta yritetään tehdä suurta nimeä, mutta hänen elokuvansa ovat suuruudeltaan aika vaatimattomia. Niin tämäkin japanilais-ranskalainen yhteistyö, jossa on isot näyttelijänimet, mutta muuten ei oikein mitään.
44. Suosikkinäyttelijäsi tähdittämä elokuva – Akira Kurosawa: Elän pelossa. Tuntemattomampi elokuva Kurosawalta, mielenkiintoinen aihe: ydinsodanpelko. Pääosassa aina yhtä muuntautumiskykyinen Toshirō Mifune.
45. Espanjankielinen elokuva – Luís Buñuel: Tristana. Kuten 70-luvun traileri sanoo: Tristana ei ole eroottinen, väkivaltainen eikä romanttinen elokuva, vaan Luis Buñuelin elokuva! (Ja miten ihana onkaan Catherine Deneuve…) Tätä katsoessani minut valtaa halu ryhtyä opiskelemaan espanjaa… Ferrrrnando RRRRey!
46. 1980-luvulla tehty komedia
47. Alle 18-vuotiaan suosittelema elokuva – Klaus Härö: Tuntematon mestari. Oletan että suosittelee, onhan se koko perhee elokuva. Minusta tosin huono, en suosittele, mutta enpä olekaan alle 18.
48. Elokuva, jossa ohjaaja näyttelee myös pääosan – Woody Allen: Zelig. Olisiko se niin, että Woody on elokuviensa paras näyttelijä? Ainakin tässä, ehdottomasti.
49. Kahden tai useamman maan yhteistuotantoelokuva – Theó Angelopoulos: La poussiere du temps (The dust of time); Vincent Garenq: Au nom de ma fille (Ranska, Saksa). Tähän kohtaan oli tunkua, lopulta pääsi kaksi. The dust of time on aiheeltaan kiinnostava, elokuvana ei niinkään. Tositapahtumiin perustuva Au nom de ma fille taas oli positiivinen yllätys, kertoo ranskalaisisän pakkomielteeksi muodostuvasta halusta saada tyttärensä raiskaaja ja murhaaja – lääkäri – vastuuseen teoistaan.
50. Jouluelokuva
Tällaisia. Kyllä hyvä elokuva saa sitten innostuneeksi! Siinä yhdistyy kiinnostava tarina, hyvä kuvaus, musiikki, roolisuoritukset ja lopulta se jokin, mitä ohjaaja haluaa teoksellaan sanoa. Oma, muista erottuva tyyli. Siinäpä se. Hyvän elokuvan resepti.
Aukeamia 