Luin eilen, yhdessä illaksi kääntyvässä iltapäivässä, Philip Teirin uutuusromaanin Neitsytpolku. Se vastasi täydellisesti tarpeeseeni saada ajatukset muualle. Ilmava, lyhyet luvut, hyvin kirjoitettu. Ja toisaalta: pinnallinen, varovainen ja surumielinen.
Autofiktiota, kyllä, mutta lukijana en lue sitä Teirin perhekertomuksena, tai vaikka lukisinkin, en arvota sitä sellaisena. Sitä paitsi siihen se todella on liian pinnallinen. Ei ne avioerot ja uusperheiden kuviot noin helpolla mene, sori Teir, en usko.
Kirjan nimi on kyllä hieno. Se on kenties kunnianosoitus Henrik Tikkasen autofiktiiviselle osoitetrilogialle, mutta samalla se kertoo Teirin omasta neitsytmatkasta tuntemattomaan, katua pitkin ystävättären luo aamukahveille, lukemaan sanomalehteä sängyssä vaimolle kertomatta, mikä vähitellen sysää muutosta eteenpäin, kun ruoho aidan toisella puolen tuntuu yhä vihreämmältä ja virkistävämmältä. Ainakin aluksi.
En ole tällä hetkellä kovin pohdiskelevalla päällä, en edes kirjoittavalla. Joten kirjaan ylös muutamia huomioita, joita kirjoittelin paperille kirjaa lukiessani. Olkoon ne suoria lukijan kommentteja:
”Hyvän alun (eka sivu) jälkeen teksti alkaa olla puuduttavaa, vaikka R on vasta tavannut P:n. Sävy on alakuloinen ja jotenkin kolmannesta persoonasta huolimatta kuulostaa siltä, että Teir kertoo omaa tarinaansa. Richard (Teir) on nössö.”
Jokin tekstissä saa minut silti jatkamaan. Kirjoitan ylös seuraavaa:
”Jatkan Teirin Neitsytpolun lukemista. Se on valtavan alakuloinen. Mies, joka ei tiedä mitä hän haluaa, on vaimon ja äidin välissä ja pakenee toisen, vanhemman naisen helmaan. Itse asiassa kirja on kamalan masentava.”
Olen jo hetken aikaa siirtymässä muualle, mutta jatkan:
”Kun luen Teirin tarinaa, minusta tuntuu että Paula ei ole ainoastaan vanhempi, vaan jättimäisen kokoinen suhteessa Richardiin. Kuin Richard olisi pieni hintelä mies, joka odottaa ison, ronskin ja äidillisen naisen vievän hänet pois pitkästyttävästä pikkuporvarillisesta elämästään. Avaa oven ja käskee astua sisään.”
”Vähitellen kaikki alkaa kuulostaa Woody Allenin elokuvalta, josta puuttuu huumori. Ja välillä imelää kuin naistenlehdissä tai romanttisessa komediassa, mutta yhä ilman huumoria.”
”Richard parka, kolmen naisen välissä: äidin, vaimon ja rakastajattaren.”
Jossain vaiheessa R/T keskustelee tästä ”knausgårdilaisesta projektistaan” kustantajansa kanssa, jonka mielestä hänen olisi parempi ottaa vähän etäisyyttä aiheeseen ja tapahtumiin. Lukijana olen samaa mieltä. Kirjailija keskellä valtavaa elämänmuutosta, joka koskettaa muitakin kuin häntä itseään, on sanoissaan äärimmäisen varovainen, minkä vuoksi kertomus jää latteaksi ja henkilöt hyvin ohuiksi, kuin paperinukeiksi, miestä itseään lukuunottamatta. Ehkä siitä varovaisuudesta johtuu myös se surumielinen vire, joka tarinassa on. Idylli on särkynyt ja kirjoittaja on sen nyt tajunnut, vaikka yrittääkin itselleen uskotella, että näin oli paras, että kaikki kääntyy parhain päin.
Vaikka näin ”lyttäänkin” kirjan, en sitä silti tee. Kirjassa oli kumminkin jotakin, joka minua puhutteli, ja voisin oikeastaan sanoa niin, että jään odottamaan Teirin seuraavaa teosta. Ehkä tämä oli vain välityö, asia, joka oli saatava ulos. Ehkä se siitä.
Aukeamia 
Olen yhden Teirin kirjan lukeneet, sen Tällä tavalla maailma loppuu, tykkäsin kyllä. Tämäkin on lukupinossa, ehdin saada kirjastovarauksen just ajoissa. Ja noiden sinun muistiinpanojen jälkeen kuulostaa entistä kiinnostavammalta. Eihän kaiken kirjallisuuden tarvii mitään päivänpaistetta olla, mä ymmärrän sun antaman kritiikin ja että siitä huolimatta kirjaa oli kiinnostavaa lukea.
TykkääTykkää
Moni kirja on viime aikoina jäänyt kesken, mutta tämän luin yhdeltä istumalta mikä sinänsä kertoo jotain. Pidin kyllä Teirin tavasta kirjoittaa, siitä suomenruotsalaisen miehen ennalta määrätystä elämästä, joka kaikessa idylliydessään alkaa tuntua tyhjältä, sellaiselta, missä hän tuntee olevansa omassa elämässään ulkopuolinen. Pitääkin tutustua niihin muihin teoksiin, tämä oli tällä hetkellä ainona tarjolla e-kirjana. Mutta onneksi oli, kyllä minä tämän kaikesta huolimatta mielelläni luin!
Tässä kirjassa ehkä aihe ja ne ihmiset ovat liian lähellä autofiktion keinoin käsiteltäväksi ja siksi se jää ohuen oloiseksi. Ymmärrettävää, mutta kirjallisuuden kannalta hankalampi juttu.
TykkääTykkää