Kesken jäi Sivuhenkilökin

Siinä vaiheessa, kun huokaa ääneen aaa’a ja pyörittelee silmiään, esittää ääneen kysymyksiä tyyliin: minkä ikäinen sinä oikein olet? ja puuskahtaa perään: hanki elämä! ja tietää puhuvansa kuuntelemansa kirjan kirjoittajalle, on lukijan myönnettävä että kirja ei ole häntä varten ja että se on siirrettävä suosiolla syrjään.

Kuuntelin yli puolivälin. Odotin jonkinlaista kirjallisuuskritiikin kritiikkiä, sillä kirjasta kerrotaan että kirjailija on tarttunut kynään sen jälkeen, kun hän on järkyttynyt saatuaan maan suurimmassa sanomalehdessä huonon arvion esikoisteoksestaan. Että se samperin setämies ei hyväksynyt hänen — niin mitä? vikinäänsä? navankaivelua? en tiedä, sillä en ole lukenut esikoisteosta, mutta jos tästä kakkosesta on mitään pääteltävissä, niin jotain sellaista. Kuulemma kyseessä oli kasvutarina, ja sen toteamisesta esikoiskirjailija oli kerrassaan pahoittanut mielensä, sillä kysehän oli häpeästä, eikä kasvutarinasta. No häpeää hän käsittelee tässä kakkosessakin oikein reippaasti, on niin hävettävää olla lapseton ja miehetön nuori nainen, maalta kotoisin ja kaupungissa, ja asua isin ostamassa asunnossa, ja sitten saa vielä pakastemarjoja isiltä ja äidiltä vaikkei syö edes puuroa, vaan smoothieita, mutta ne ei onnistu, koska nuori taiteilijan alku ei osaa laittaa ruokaa. Ja hitto vie, kun maailma on vielä niin patriarkaalinenkin, pimppi ja pippeli, ja taidekoulut on käyty, ja silti istutaan pissaisella patjalla ja rikkaat ja köyhät, kun siis on Ullanlinna ja siskonmiehellä bemari.

Harmittelen lukijana tai tällä kertaa pikemminkin kuuntelijana sitä, että se kirjallisuuskritiikin kritiikki jää tämän nuoren naisen ongelmissa rypemisen alle oikeastaan ihan kokonaan. Se kritiikki olisi kuitenkin ollut tervetullutta. On täysin järjetöntä, miten suuri valta on maan suurimman sanomalehden kritiikeillä, siitä huolimatta että niitä on nykyään hyvin vähän ja että ne ovat yleensä surkeita: yksi kriitikoista tykkää esiintyä Hyvänä Perheenisänä ja Moraalin Vartijana tahi vähintäänkin Paimenena, toinen lukee kaiken feminismilasien läpi kuvitteellinen nuttura tutisten, ja elokuvan puolella mieskriitikon mielestä tärkeintä elokuvakritiikissä on keskittyä näyttelijöiden henkiseen hyvinvointiin ja ilmastonmuutoksen torjuntaan [sic!] kun taas naiskriitikoiden mukaan elokuvat jakautuvat pahojen ja iljettävien miesohjaajien ja hyvien ja puhtaiden naisohjaajien, joita on edelleen liian vähän eikä heitä palkita koska patriarkaalisuus, mukaan. Kyllä tätä saisi ihan kernaasti kritisoida kirjailijoidenkin, samoin sitä, että maakuntalehdet myötäilevät näitä housuttomia ja hameettomia keisareita ja keisarinnoja.

Mutta Sivuhenkilössä se kritiikki jäi itkunpunaisiin silmiin ja kiroiluun että miksi miksi miksi se setämies ei tykänny mun kirjasta. Ei, ei se riitä.

2 tuntia 58 minuuttia jäljellä. Ehkä se kirjan idea ja se kritiikin kritiikki tulee näiden viimeisten liki kolmen tunnin aikana, mutta sori, en jaksa odottaa. Ja kuitenkin: kirja alkoi hyvin. Se alkoi kolmikymppisen maalta kaupunkiin muuttaneen nuoren tytön epäröinneillä ja havainnoilla ympäristöstään, mutta sitten se eksyi niihin taidepiireihin, mukasarkastiseen kommentointiin, vinkumiseen ja yritykseen olla jotain muuta kuin mitä on. Olin ajatellut lukea/kuunnella sen palkitun esikoisenkin, mutta tämän perusteella jätän väliin.

8 vastausta artikkeliin “Kesken jäi Sivuhenkilökin”

  1. Yritin joskus lukea Rakkaudenhirviötä, sillä olin käynyt katsomassa Turusen näytelmän Puputyttö, ja pidin siitä kovasti. Jäi kesken, joten en edes uskaltanut kokeilla tätä Sivuhenkilöä.

    Tykkää

    1. Minusta Sivuhenkilö oli harvinaisen epäkypsä teos, jolla ei ollut oikeastaan mitään sanottavaa, kunhan jaaritteli nuoren epävarman tytön tuntemuksia ja lateli tämän hetken muotiteemoja smoothieista vallalla oleviin sukupuolirakenteisiin (huoh). Jos siinä olisi ollut edes hippunen itseironiaa ja huumoria, se olisi voinut toimiakin, vaan ei.

      Voi olla, että Turunen onnistuu paremmin teatteriohjaajana, mutta tämän jälkeen on kyllä aikamoinen kynnys lähteä teatteriinkaan (tosin niin minulla on muutenkin). Harmi. Kirjan lähtökohta oli kuitenkin kiinnostava.

      Tykkää

  2. Rakkaudenhirviön lukeneena ja Sivuhenkilön kuunnelleena pidin kyllä Rakkaudenhirviöstä enemmän, vaikka se oli vähän haastavaa lukea, siinähän ei ole repliikkejä ollenkaan. Sivuhenkilöstä välittyi ikävästi se kritiikkikatkeruus ja muutenkin, ei kirjailija voi ohjata miten lukija hänen teoksensa ymmärtää koska se kokemus tapahtuu lukijan oman pään sisällä, jos ymmärtää väärin voisiko se johtua kuitenkin siitä ettei kirjailija osannut välittää haluamaansa sanomaa?

    Tykkää

    1. Kritiikki on toisinaan hirmu hankala asia, ymmärrän hyvin, että se herkkää luonnetta satuttaa, mutta toisaalta, mikään ei ole luovalle ihmiselle pahempaa kuin pelkkä myötäsukainen suitsutus, joka alkaa ennen pitkää tuntua teennäiseltä. Siksi minun on vaikea ymmärtää tätä Turusen katkeruutta ja vääränlaisen lukutavan sysäämistä sukupuolen syyksi. Jos minä luen kirjan ”väärin”, onko syy sitten väärässä syntymävuodessa? Tai väärässä syntymäkunnassa? Tosin kritiikkiäkin voi kritisoida, joskus se on hyvinkin antoisaa!

      Jäin tämän kirjoituksen jälkeen miettimään vielä, olisiko kirja pitänyt lukea kuuntelemisen sijaan. Lukija oli nuori nainen, joka helsinkiläistapaan nosti ääntään lauseiden lopussa, mikä sai tekstin kuulostamaan näsäviisaalta. Kuka ties intoudun vielä lukemaan sen Rakkaudenhirviön, vaikka kirjan nimi onkin todella epäinnostava…!

      Tykkää

  3. Onpa hyvä, räväkkä kirjoitus. Olen aivan samaa mieltä ja kirjoittanutkin samantyylisesti tästä kirjasta.

    Janen kanssa olen samaa mieltä siitä, ettei kirjaa voi koskaan lukea väärin. Kun kirja on julkaistu, se on avoinna arvostelulle ja tulkinnoille, ei se silloin enää ole kirjailijan hallinnassa. Kirja on epäonnistunut, jos se ei välitä sitä, mitä kirjoittaja haluaa.
    Kirjailijan ei pidä koskaan mennä vänkäämään arvostelijoiden kanssa. Se on loputon suo ja estää kuuntelemasta olisiko kritiikissä jotain, mistä voisi ottaa opikseen.

    Rakkaudenhirviö on kasvukertomus, ja pidin sen itseironisesta tyylistä Hieman turhaa siellä loppupuolella on, mutta esikoiseksi kirja on tasokas.

    Tuo kolmas kappale, kritiikin kritiikkisi, on niin hyvä.
    Jos joskus kirjoitan tästä aiheesta – itsekin olen harmitellut samoja piirteitä nykykritiikissä niin Hesarissa kuin muuallakin – niin haluaisin siteerata sinua, tietenkin lähteen kertoen, mutta kysyn tietenkin ensin.

    Tykkää

    1. Tämä tuli aika ex tempore tämä kirjoitus… Vaan niinhän nämä bloggaukset tuppaavat yleensä tulemaan, hyvässä ja pahassa.

      Olen aivan samaa mieltä, että kun kirja/elokuva/mikä tahansa taideteos on julkaistu, se vastaanotetaan niin kuin se vastaanotetaan, jokainen omasta lähtökohdastaan. Ja juuri se on mielenkiintoista! Joskus lukija/katsoja voi löytää sellaisiakin asioita, joita tekijä ei itse ole edes huomannut, joskus taas ne tekijän piilottamat merkitykset avautuvat vasta useamman luku/katselukerran jälkeen, eikä kaikille koskaan. Ei ole yhtä tulkintatapaa, se on tekijänkin hyväksyttävä. Ja todellakin, kuten mainitsit, kritiikki on myös olemassa tekijän kasvamiseksi; kun hän pääsee loukkaantumisensa yli, hän voi löytää kritiikistä kenties jonkun totuuden jyvän, olettaen tietenkin, että kritiikki on oikeutettu eikä kirjoittajan oman egon tai agendan pönkittämiseksi laadittu.

      Minua on jo pitkään vaivannut Hesarin kritiikkien ja muutenkin kulttuuriuutisten tyyli. On tietyt kirjoittajat, jotka oikein hakemalla hakevat oikeutusta feministiselle taistolleen, ja sitten nämä miesmyötäilijät, jotka ovat kuin varpaisillaan feministien kiukunpuuskien pelossa. Ehkä tämä sama toistuu muuallakin, mutta Hesarissa se on kuin tikun nokassa. Se ei ole kenellekään eduksi, ja kaikkein vähiten kulttuurikeskustelulle.

      Toki saat siteerata tekstiäni, kiitos kysymästä! Mielenkiinnolla odotan, mitä mielessäsi on.

      Tykkää

  4. Minä taas pääsääntöisesti pidin Sivuhenkilöstä, tosin oli siinä muutamia minuakin ärsyttäviä piirteitä mutta lukukokemus jäi silti positiivisen puolelle. Kirjan lukeneena voin helposti siis ymmärtää kritiikkisi kirjaa kohtaan. Kiinnostava lukea sinun mietteesi kirjasta! Niinhän se on, että kukin kokee kirjat tavallaan.

    Tykkää

    1. Hauska kuulla päinvastainen mielipide! Olen miettinyt tätä ärtymystäni paljon, sillä kirjassa oli kyllä paljon hyviäkin pointteja. Ehkä erittäin runsas tiivistäminen olisi toiminut (150 sivuun, esim.) ja niiden kliseiden poistaminen. Ja kuten tuossa ylempänä pohdin, lukijakin vaikutti omalta osaltaan; toisaalta välillä ajattelin että se nuoren naislukijan helsinkiläisaksentti (ääni nousee ylöspäin lauseen lopussa) sopii erinomaisesti tähän tekstiin, mutta ehkä se saikin koko jutun kuulostamaan… no, totiselta ja typerältä. Kaikki itseironia katosi, vaikka ehkä Turunen olikin hakenut sitä? En tiedä. No, ainakin kirja sai miettimään, pohtimaan, tuntemaan ja ajattelemaan!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.