Italo Calvino: Ritari joka ei ollut olemassa

– Minä puhuttelen teitä, paladiini, mitä! – tiukkasi Kaarle Suuri. – Miten te uskallatte olla näyttämättä kasvojanne kuninkaallenne?
Ääni kuului selvänä poskisuojusten takaa. – Koska minä en ole olemassa, sire.

Siitä on jo jokunen vuosi, kun luin Italo Calvinon pienoisromaanin Ritari joka ei ollut olemassa, ja nyt oli uudelleen lukemisen aika. Omasta kirjahyllystä löytyy.

Kirjan nimi kertoo oivallisesti mistä tarinassa on kyse. Calvino johdattaa lukijansa nimittäin Kaarle Suuren ja ritaritarinoiden aikaan, joskin riisuu ne kaikesta ylevyydestä. Sota on järjetöntä touhua ja ritarit rellestäjiä, paitsi se ideaali ritari, joka ei ole olemassa. On vain täydellisen valkoinen haarniska, joka kumisee tyhjyyttä mutta toimii tahdonvoiman ja jalon aatteen voimalla. Ärsyttävä tämä ritari Agilulf on kuin mikä, sillä hän on täydellinen, ei nuku eikä syö, mutta on pilkun tarkka siitä, miten asiat hoidetaan ja totuudenmukaisesti kerrotaan. Aseenkantajaksi ritarille joka ei ole olemassa sopii mies joka on, mutta ei tiedä olevansa, Gurdulu tai miksi häntä missäkin sanotaan. Ja mukaan sitten muita henkilöitä niin, että luulisi hetken lukevansa pitempääkin tarinaa. Mutta ei, juuri tämän pituisena, 127-sivuisena, tarina pysyy kasassa, yhtään pitempään tätä kieputusta ei itse asiassa jaksaisikaan.

Niin, lyhyydestään huolimatta tarina on niin monipolvinen ja satiiria ja parodiaa lentää niin moniin suuntiin (oman osansa saavat myös itsensä muiden yläpuolelle nostaneet hengenmiehet ja heidän seurueensa, jotka hihhuloivat Graalin maljoja metsissä etsimässä ja ryöstävät ja rellestävät lähikylissä, jos veroja ei makseta ajallaan, mistä päästään ideaaliin yhteiskuntajärjestelmään jossa kukaan ei ole toisensa yläpuolella – Calvinohan oli ainakin jonkin aikaa kommunisti – mikä tarinassa kuulostaa loogiselta tulemalta, harmi vain ettei se todellisuudessa toimi, ihminen kun on ihminen, ahne ja saita ja laiska ja kierokin lisäksi), etten loppujen lopuksi lähde sitä sen enempää analysoimaan.

Kirjan on kääntänyt Pentti Saarikoski, joten kielellisestikin se on todella mainio.

Agilulf raahasi ruumista ja ajatteli: ”Kuollut, sinulla on mitä minulla ei koskaan ole ollut eikä tule olemaan: tämä ruumis. Tai oikeastaan: sinulla ei ole tätä ruumista, sinä olet tämä ruumis, tämä mitä minä joskus, synkkinä hetkinäni, kadehdin ihmisiltä jotka ovat olemassa. Kaunis aarre!  Minä voisin hyvin pitää itseäni etuoikeutettuna, kun minä voin tulla toimeen ilman sitä ja silti tehdä mitä vain. Niin, tietenkin, kaiken sen mikä minusta tuntuu tekemisen arvoiselta; ja monta kertaa minä pystyn tekemään sen paremmin kuin ne jotka ovat olemassa, ilman heidän tavanmukaista kömpelyyttään, epätäsmällisyyttään, hajamielisyyttään, hajuaan. Totta on, että olemassa oleva ihminen lisää aina jotakin siihen mitä tekee, jonkin juuri hänelle ominaisen piirteen, ja siihen minä en kykene. Mutta jos salaisuus on tässä, tässä sisälmyssäkissä – ei kiitos, minä en kaipaa.

Italo Calvino: Ritari joka ei ollut olemassa
italiankielinen alkuteos Il cavaliere inesistente, 1959
suomeksi kääntänyt Pentti Saarikoski
Tammi, 1959 (tämä toinen painos 2004)
127 sivua
omasta kirjahyllystä