”Nasty world,” muttered the husband with a sad smile.
Tämä henkilökohtainen novellihaasteeni vie minua ihan uusille urille löytäessäni verkon uumenista aina vaan uutta luettavaa. No, vanhaa pääasiassa, mutta minulle uutta. Melkein kuin olisi kirjastossa!
Tällä kertaa luin sotakuvauksen Italiasta. Ajankohtana on ensimmäinen maailmansota, mutta pieniä yksityiskohtia (vaatetus, juna, kuningas eikä presidentti tai pääministeri…) lukuun ottamatta aikakausi voisi olla mikä tahansa: poikansa rintamalle lähettävien ja jo lähettäneiden vanhempien tuska ja suru pysyy samana aikakaudesta ja sodasta riippumatta.
Kertomuksessa ollaan siis junavaunussa, jossa italialaiseen tapaan aletaan keskustella ja vertailla kokemuksia. Syntyy melkeinpä riita, kenen tuska on kovin ja tosin.
Samalla se on tarina vanhemmuudesta. Siitä, miten me kuvittelemme sukupolvesta toiseen lastemme olevan meidän, mutta eikö se lopulta ole toisinpäin? Eivät lapset elä vanhemmilleen, vaan vanhemmat lapsilleen.
Pieni, vain muutaman sivun pituinen, mutta ajatuksia herättävä novelli. Ei ihminen pohjimmiltaan muutu, eikä liioin sota.
Novellin War (ei mainittu alkuperäistä nimeä) on kirjoittanut italialainen Luigi Pirandello (1867–1936), joka tunnetaan erityisesti näytelmistään, mutta kirjoitti myös romaaneja ja novelleja. Pirandello sain Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1934. Minulle tämä oli ensimmäinen kosketus Pirandelloon, muttei varmasti viimeinen. Suomennettuja novelleja häneltä löytyy kokoelmista Sitruunoita Sisiliasta ja muita novelleja sekä Ahdas frakki ja muita novelleja (Like). Pistettäköön se siis näin muistiin.
Helmet-haasteeseen tästä tuli siis merkintä kohtaan 30. Kirja Novelli liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan, ja Nipvetin blogihaasteeseen tämä menisi kohtaa teema: sota, suru, vanhemmuus.
Then suddenly, just as if she had heard nothing of what had been said and almost as if waking up from a dream, she turned to the old man, asking him:
’Then… is your son really dead?’
Aukeamia 