Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

Nainen sanoi:
Itserakkauden ruhtinasta
minä en halua.

Mies sanoi:
Enkä minäkään halua
pyhimystä.

Nyt olemme ainakin jostain yhtä mieltä.

Enpä olisi arvannut pitäväni Ebba Witt-Brattströmin kirjasta Vuosisadan rakkaussota näin paljon!

Lähtökohdat eivät nimittäin olleet kovin suotuisat. Olin sen verran tutustunut aiheeseen, että tiesin kirjoittajan olevan tunnettu ruotsalainen feministi, joka oli vastikään eronnut puolisostaan, Ruotsin akatemian jäsenestä ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuosittaisesta julkistajasta, ja että nämä kaksi sitten riitelivät julkisesti kirjoittamalla ilkeitä kirjoja toinen toisestaan. Ei kovin innostavaa, kuten ei myöskään feminismin korostaminen, minussa se aiheuttaa lähinnä vastustusreaktion. Väsyttävää, vanhanaikaista.

Mutta sitten joku jossain mainitsi, että Vuosisadan rakkaussota on aika nopealukuinen, kirjoitettu runoelman muotoon. Jaahas, jaahas, höristelin korviani nyt, ja löysin jostain muualta katkelman, joka vaikuttikin itse asiassa aika kiinnostavalta. Kun kirja sitten löytyi e-versiona kirjastosta, ajattelin että no annetaanpa sille sittenkin mahdollisuus.

Vuosisadan rakkaussota on kunnianosoitus Märta Tikkasen runoteokselle Vuosisadan rakkaustarina, jonka olen ehkä lukenut, en ole varma. Märtassa on jotakin, mistä kovasti pidän, mutta niin on Henrikissäkin, jonka kirjoista ja piirustuksista olen nauttinut kovasti. Siksi en jaksa sitä mies-nainen-paha-hyvä-asetelmaa: heidän suhteensa on heidän oma asiansa, ja minä olen vain lukija ja katsoja eli yleisö, jolle ainoastaan heidän työllään on merkitystä.

Tästä lähtökohdasta ryhdyin lukemaan myös Ebba Witt-Brattströmin teosta, joka on eroamassa olevan miehen ja naisen kaksinpuhelu. Alkuun mies oli mielessäni Horace ja nainen Ebba, mutta onneksi he ovat henkilöinä minulle niin etäisiä, että vähitellen heidän kasvonsa alkoivat haalistua ja sitten ne katosivat kokonaan. Oli vain mies ja oli vain nainen. Kasvottomat hahmot, kuin valkoiseen vaippaan puetut.

Nainen sanoi:
Sinä elät silmälaput silmillä
ja korvalaput korvilla.
Et kuule muuta kuin
liehittelijöiden aplodeja.
Mies sanoi:
Älyllinen turhamaisuutesi
oli suurempaa kuin hyvyytesi.
Too bad.

Ensin oli riita. ”Kostokirjelmä” kirjoitin muistiinpanoihini ja vähän myöhemmin: ”vihanäytelmä”. ”Sopii niille, jotka mielellään kuuntelevat toisten ihmisten riitelemistä.” Tässä vaiheessa olin jo luovuttamassa. Onko mitään mieltä lukea kahden toisistaan piittaamattoman, itsekkään ja pikkumaisen aikuisen ihmisen typerää riitelemistä, ajattelin, ja totesin että toisaalta juuri tällaista on riiteleminen. Ilkeää, idioottimaista, itsensä korostamista ja toisen lyttäämistä.

Pidin tauon. En koskenut koko teokseen. Ja kun palasin, oli tapahtunut jotakin. Välirauha. He rakastavat toisiaan, kaikesta huolimatta. He muistavat onnellisia päiviä, hullaantumistaan, iloa ja onnea, aikaa, jolloin lapset olivat pieniä. Ja sitten he sivaltavat taas. Mies kokee, että vaimo haluaa muuttaa hänet mieleisekseen, nainen kokee, ettei mies arvosta. Nainen kokee, että mies on kiinnostunut vain piireistä ja mies kokee, että nainen vain paistattelee omiensa keskellä. Siispä sekä että. He ovat olleet onnellisia yhdessä, mutta menettäneet toisensa työlleen ja julkisuudelle sekä sille huomionkipeydelle, johon työ ja julkisuus vastaavat herkemmin kuin puoliso.

Mitä pidemmälle luin, sitä kauemmas katosivat henkilöt miehen ja naisen takana, ja oli kuin olisin lukenut kreikkalaista tragediaa meidän päiviimme sijoitettuna. Ei, ei tämä ole runo. Ei runoelmakaan. Ei kostokirjelmä, kuten ensin ajattelin (vaikka on siinä sitäkin). Tämä on tragedia. Jonka luulen vielä jonakin päivänä kuuluvan jonkin teatterin ohjelmistoon.

Yllätyin myös teoksen koskettavuudesta. Vaikka mukana oli sekä miehen että naisen ääni, oli kirjoittaja silti selvästi nainen. Se oli naisen näkemys. Olkoon. Olkoot roolit tällä kertaa näin päin. Pitkä avioliitto purkautuu raivolla; jos se ei niin tekisi, ei siinä olisi rakkautta alunperinkään ollut.

Niinä tuokioina
kun käytät hiukan lempeämpää kieltä
olen kuin taivaassa.
Mutta se hävettää minua
tunnelman taas muututtua.

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
ruotsinkielinen alkuteos Århundradets kärlekskrig, 2016
suomentanut Jaana Nikula
180 sivua
Into, 2018
kirjastosta e-kirjana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.