Pientä paastoa ja muita ajatuksia

Joskus haastevastaukset kertovat enemmän kuin kirjoittaja itsekään aina tajuaa. Minulle kävi näin edellisen haasteen kohdalla, jossa vastailin aikani kuluksi esitettyihin kysymyksiin lukemieni kirjojen nimillä. Viimeinen kohta koski tulevaisuuden suunnitelmia, ja ajattelematta asiaa sen enempää kirjoitin vastaukseksi Paasto.

Ja heti kun sen olin kirjoittanut, tajusin, että olen kuin olenkin paaston tarpeessa, nimittäin blogipaaston. Hiljennyin melkein koko lokakuuksi, kirjoitin vain lyhyet katsaukset Kuukauden kielistä, ja siinä kaikki. Muutaman kerran yritin tosin kirjoittaa postausta, mutta totesin, ettei ole vielä aika, on nyt vaan paastottava, kun kerran siltä tuntuu. Ja hyvää se on tehnytkin. Kuun lopussa kirjoitin taas ihan mielelläni kuukauden kielestä, vaikken siihen mitään kyseisen kuukauden aikana ollutkaan lukenut. Samaa en ole voinut sanoa muusta kirjoittamisestani viime aikoina.

Jatkan tätä hiljaiseloani vielä jonkin aikaa, kenties vuoden loppuun, en tiedä. Olen hiukan miettinyt bloggaustyylin muuttamistakin, etten enää kirjoittaisikaan yksittäisistä kirjoista, sillä eiväthän kirjat ole erillään toisistaan, vaan ne alkavat usein keskustella keskenään, kuten huomasin nyt lukiessani Yasmine Khadran Bagdadin kutsua ja kuunneltuani heti sen perään Elina Hirvosen uusimpaan romaaniin pohjautuvan kuunnelman Punainen myrsky, ja miten ne, ja Hirvosen haastattelu sen lisäksi, alkoivat käydä mielessäni omaa keskusteluaan. Enhän  minä nyt muutenkaan mitään arvosteluja kirjoita, vaan henkilökohtaisia pohdintoja vain. Eivätkä kirjat keskustele edes pelkästään keskenään, vaan aikamme ja yhteiskuntamme kanssa. (Ja jos eivät, ne eivät ole kiinnostavia.)

Näitä tällaisia olen tässä mietiskellyt. Ja taidan jatkaa tätä hiljaiseloa vielä tovin.