Mökkikirjasto

Samaan aikaan, kun mediassa ja somessa kohistaan messutalojen kirjahyllyttömyydestä ja Ylen entisen päällikön kirjavastaisista kommenteista, tutkiskelen minä vanhan kesämökin kirjahyllyä. Olen jo heittänyt pois pahimmat Harlekiinit (niitä joku siis todella lukee) ja lastenkirjat ja säästänyt kaikki ne, joihin voisi jossain vaiheessa tutustua ja sitä kautta avartaa taas omaakin maailmaani.

Yksikään mökkikirjaston kirjoista ei ole omia hankintojani, ne ovat nyt jo yli kahdeksankymppisten ihmisten, jotka ovat tällaisia kirjoja kesälomillaan lukeneet. Jako on aika selkeä: on suomalaista kaunokirjallisuutta, joka sivuaa Suomen historiaa, sekä sota-aikaa että sodan jälkeistä Suomea. Ja sitten on hengellinen kirjallisuus, ruokakirjat ja hiukan puutarhanhoitoakin. Lisäksi on muutama ulkomaalainen käännöskirja, jotka pian alkoivat kiinnostaa. Ei liene vaikea arvata, kummat ovat miehen ja kummat vaimon lukemistoa.

Näihin aion joka tapauksessa vähitellen paneutua. On Antti Tuuria, Hietamiehiä (sekä miestä että vaimoa), Mauri Sariolaa, Hilja Valtosta ja monia, joiden nimet eivät sano minulle mitään. Mutta kohta sanoo. Mukana on myös kaksi kirjaa, jotka olen jo moneen kertaan päättänyt lukea: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ja Raamattu. Jälkimmäinen on uusi suomennos, ja olenkin epäröinyt, kumpaan tarttuisin, uuteen vai vanhaan suomennokseen, ja kas, näin on pulma ratkaistu.

Olen jo pitkään leikitellyt ajatuksella, että tutustuisi ihmiseen sen kautta, mitä hän lukee. Olen aloittanut oman perheeni jäsenistä, isoäidistäni ja vanhemmistani, mutta nyt tutustuttavat henkilöt ovat minulle vieraita. Heidän elämänsä kuitenkin sivuaa omaani, olemmehan samassa maassa syntyneet ja kasvaneet. He ovat minua puolta vanhempia, heidän maailmansa on eri kuin minun, ja silti sama.

Mistäkö sitten aloitin? Äiti Teresan nuoruusvuosista.